Edelleen ajattelin jatkaa tätä kirjoittelua Suurella Syrämmellä. Uuden blogin puolella voi esittää myös jopa toiveita siitä, mitä haluaa lukea tästä blogista! Parisen tuntia meni uuden blogin väsäämiseen näillä taidoilla, mutta nyt jo voin todeta, että Bloggerin puolella on aika helppoa tuo kirjoittelu ja löytyy ties mitä ihmeellisiä ominaisuuksia.

Nähdään!

Nyt on tullut aika myös Chin vaihtaa maisemaa Bloggerin puolelle. Alma Media on siirtymässä ilmeisesti Vuodatuksen omistajaksi ja nyt on tilanne sellainen, että en periaatteellisista syistä enää aio jatkaa Vuodatuksessa.

Syynkin tähän varmasti monet arvaavat, nimittäin en todellakaan halua olla tukemassa yritystä, joka irtisanoo ihmisiä heidän seksuaalisen suuntautumisensa vuoksi. Siltä varalta, että joku ei ole vielä kuullut tästä jupakasta, niin esimerkiksi täältä pääsee tutustumaan tapaukseen.

Yritän tämän päivän aikana luoda uuden blogin sinne Bloggerin puolelle, vaikka siinä onkin ihan älyttömästi vaivaa ja säätämistä.

Osoitteen uuteen blogiini linkitän tänne tuonnempana.

Haastan tähän meeminpoikaseen kaikki ne, joilla komerot ja laatikot pursuavat yli äyräidensä! Itse huomasin ainakin säilöväni mitä ihmeellisimpiä asioita...

Mennessäni vihdoin viimeisessä hädässä (kun kotikonstit eivät olleet tepsineet) lääkäriin valittamaan kipeytynyttä ja jumiin mennyttä ylävartalon oikeaa puolta sekä sietämätöntä hermosärkyä niskasta selkään ja aina pikkurilliin asti, sain diagnoosiksi kaula-niskaolkavarsioireyhtymän ja reseptin kouraan paria eri lääkettä varten. Lääkäri ei pahemmin mitään selitellyt eikä kertoillut lääkkeiden vaikutuksista, ja kolmisen päivää lääkkeitä naposteltuani tulin vihdoin lukeneeksi pakettien sisältä löytyvät lappuset, joissa kerrotaan mahdollisista haittavaikutuksista.

Nämä asiat lääkäri jätti tällä kertaa mainitsematta:

Motifene Dualin haitat

Motifene Dual voi ärsyttää ruoansulatuskanavaa ja aiheuttaa maha- tai pohjukaissuolihaavan. Tällöin voi ilmetä kovia vatsakipuja ja kouristuksia sekä veristä ulostetta. Lääke voi satunnaisesti aiheuttaa kutinaa ja ihottumaa, päänsärkyä, huimausta, väsymystä, unettomuutta ja lieviä mielentilan muutoksia, kuten ärtyisyyttä ja hermostuneisuutta. Voi esiintyä suun limakalvon tulehdusta, ohimeneviä tunto- näkö- ja kuulohäiriöitä sekä vapinaa. Lisäksi voi esiintyä muutoksia maksan toiminnassa ja äkillistä munuaisten vajaatoimintaa, jotka voivat ilmetä keltatautina. Myös verenmuodostukseen voi liittyä häiriöitä. Myös vakavat yliherkkyysreaktiot ovat mahdollisia; näiden oireina voi ilmetä mm. kasvojen, kielen ja kurkunpään turvotusta, astmakohtauksia, sydämen tiheälyöntisyyttä, ja verenpaineen laskua, mistä tuloksena voi olla shokki. Tässä hieman lyhennelty haittavaikutusten lista, koska en yksinkertaisesti jaksa kirjoittaa koko litaniaa.

Sirdaludin haitat

Haittaoireina esiintyy uneliaisuutta, huimausta, suun kuivumista, pahoinvointia, vatsavaivoja, maksa-arvojen ohimenevä kohoaminen ja verenpaineen lievä lasku. Lisäksi voi esiintyä lihasheikkoutta, unihäiriöitä ja aistiharhoja, matlaa verenpainetta ja hidasta sydämen sykettä. Tämän lisäksi (erittäin harvoin) on todettu äkillistä maksatulehdusta. Myös voimakas pahoinvointi, painonlasku ja voimakas väsymys ovat mahdollisia haittoja. Lääketehtaan pakkausseloste jättää tietysti mainitsematta, että lääkettä myydään myös huumeiden katukaupassa lempinimellä Sirkka, ja että jotkut jopa vetelevät lääkettä viivana nekkuunsa tai jopa suoraan suoneensa piikin avustuksella. Kuulemani mukaan lääke aiheuttaa myös melko voimakasta riippuvuutta.

Siinä voi sitten miettiä, haluaako mieluummin kärsiä järkyttävistä kramppaavien lihasten aiheuttamista hermokivuista hartioissa, selässä ja käsivarressa, vai ottaisiko mieluummin vielä niiden lisäksi jotain noista yllämainituista haittavaikutuksista.

Eläköön, länsimainen lääketiede. Hoidetaan vain jatkossakin ihmistä vasta sitten, kun on jo jokin näkyvä vika tai vaiva. Keskitytään jatkossakin pelkkiin oireisiin, eikä syihin ja aiheutetaan noilla tuhoisilla lääkkeillä vielä lisää sairauksia ihmisille.

Kukaan varteenotettava bloggaaja tuskin tunnustaa katsovansa mitään tositeeveesarjoja, kaikista vähiten Big Brotheria. Itse voin kuitenkin ilmoittautua tällaiseksi tositeeveekyyläksi, ja uskonpa että moni katsoo salaa näitä kohuttuja sarjoja, vaikka ei voikaan sitä työpaikan kahvikeskusteluissa tai edes virtuaalimaailmassa myöntää.

Itse odotin tämän vuoden Big Brotherista suhteellisen viihdyttävää kautta, sillä sen mainokset antoivat ymmärtää, että kyseessä on jotain aivan ennen näkemätöntä. Näin tosiaankin on käynyt, joka ilta television katsojat saavat todistaa hirveitä huutotappeluita ja suoranaista joukkokiusaamista. Mikäli Sub-teeveen keskustelupalstan 24/7-kyttääjiä on uskominen, television päälähetyksiin ei edes oteta kaikkein räikeimpiä ja ikävimpiä tapauksia. Tänä vuonna BB:tä katsellessa tulee lähinnä huono olo, paha mieli joidenkin kilpailijoiden puolesta, ja epäusko siitä, miten tällaista voidaan näyttää ja hyväksyä valtakunnallisesti. Kuka tahansa vähänkään kyseistä ohjelmaa katsellut voi huomata klassiset koulu- ja työpaikkakiusaamisen ainekset tämän vuoden BB-talossa. Onko tällainen viihdettä? Nauttiiko joku todella sen katselusta?

Kiusaamisen takana on yksi tai kaksi voimakkainta hahmoa, jotka vetävät vähitellen kaikki muutkin nousemaan muutamaa ihmistä vastaan. Kiusaajien ympärillä liehuu joukko hännystelijöitä, joka koettaa kerätä kiusaajien/johtohahmojen hyväksyntää, eikä kenelläkään paitsi tyhmäksi leimatulla, blondilla Cheryllillä ole munaa nousta kiusaajia vastaan. Isot, raavaat miehetkin kuuntelevat hiljaa, kun viisi ihmistä hyökkää huutaen ja haukkuen yhden ihmisen kimppuun. Uhrille ei myöskään anneta suunvuoroa eikä tilaisuutta puolustautua. Silloin, kun ei suoraan hyökätä porukalla jonkun kimppuun, käydään tupakkanurkalla kaikkia muita yksitellen läpi ja ruoditaan, miksi inhotaan heitäkin. Tällaista paskan jauhamista muiden selän takana he sanovat läyhäämiseksi, mutta yllättävää kyllä he eivät koe itse läyhäävänsä, vaan sitä tekevät heidän mielestään kaikki muut.

Näin se kiusaaminen käy näemmä myös aikuisilta ihmisiltä, ja monella ikävän ilmapiirin työpaikassa työskenneellä tulee kenties muistumia mieleen oman työpaikan ahdistuneesta ilmapiiristä ja tapahtumista. Ihan samalla tavalla kiusattiin muita porukalla jo ala-asteella, ja nyt aikuiset ihmiset osoittavat jälleen oikein valtakunnallisessa televisiolähetyksessä, että ihan samat kiusaamisen strategiat otetaan myös aikuisina tarpeen tullen käyttöön.

Toivon, että kiusaajat tiputetaan yksi kerrallaan talosta, ja heille näytetään havainnollisesti, millä tavoin he ovat muita kiusanneet. Olen päättänyt myös omassa elämässäni unohtaa sen perinteisen kiltin tytön roolin, ja puolustaa niitä, joita kiusataan. Itse joutuessani ivallisten ja pahansuopien kommenttien kohteeksi aion nousta saman tien vastaiskuun. Kiusaajat eivät ilmeisesti ymmärrä kuin omaa kieltään; ehkäpä kiusaajille ei tosiaankaan saa luuta kurkkuun, kuin käyttämällä heitä vastaan heidän omia keinojaan?

Säälittävää.

Nyt kirjoitan aiheesta, joka on yritysten ja luultavasti kaupan alan tutkijoidenkin puolesta vaiettu tabuna maan alle. Tämä on aihe, johon melkein kaikki ihmiset ovat törmänneet elokuvissa. Suurin osa ihmisistä ehkä toivoo ja uskoo, että se on stereotypiaa ja dramatisointia, mutta ne, joilla on jotain kontakteja yritysmaailmaan, kaupan alaan ja ennen kaikkea kansainväliseen kauppaan, ovat saattaneet kuulla, että tätä tapahtuu  oikeasti. Miespuoliset henkilöt kaupan alalla ovat saattaneet henkilökohtaisestikin kokea tätä.

Kuvitellaanpa kansainvälinen yritys A, joka ostaa tuotteita yritykseltä B, joka toimii Aasiassa. Yritys A:n edustajat matkaavat Aasiaan tapaamaan B:n edustajia ja matkan aikana yritys B tekee kaikkensa, että A jatkossakin ostaisi heiltä kyseisiä tuotteita, eikä kilpailijoilta. Ensin B tarjoaa A:n edustajille mielettömän juhlaillallisen, josta ei puutu herkkuja eikä viinaa. Tarkoitus on saada ulkomaiset vieraat viihtymään ja humaltumaan. Tämän jälkeen seuraa kenties kierros karaokebaarissa, jossa yritysten humaltuneet edustajat pääsevät kokemaan miehistä yhteenkuuluvuutta ryyppäämällä lisää yhdessä ja heittämään vapaalle laulun merkeissä. Joskus puolen yön jälkeen yritysvieraat johdatetaan vielä hulppeaan, usean makuuhuoneen penthouse-huoneistoon luksushotellissa. Syötävän ja juotavan lisäksi tarjolla on myös paikallista naiskauneutta, eli lauma paikallisia prostituoituja, jotka tarjoilevat, ovat seuraneiteinä ja tarjoavat seksipalveluja miehille. Yritysten edustajien oman moraalin päätettäväksi jää sitten, käyttääkö kaikkia heille tarjottuja "hyödykkeitä" hyödykseen...

Edellä kuvatun kaltainen tilanne on paitsi elokuvista tuttu, ikävä kyllä myös suomalaisten kansainvälisten yritysten arkipäivää. Muutamista naisjohtajista huolimatta kaupanala/yritysmaailma ovat vielä kansainvälisesti hyvin maskuliinisia aloja, joissa pätee miehisen kulttuurin lait ja säännöt. Kirjoittamaton sääntö miesten kesken on tietysti se, että tapahtumista ei puhuta matkan jälkeen eikä kotimaassa, ja ennen kaikkea kotona odottaville puolisoille ja tyttöystäville moni tuskin sanoo sanaakaan. Nämä asiat ovat siis hyvin vaiettuja, vain pienen piirin tiedossa ja ne eivät kosketa naispuolisia johtajia ja yrityksen työntekijöitä. Kenties hekään eivät tiedä, miten erilaisia heidän miespuolisten työkavereidensa työmatkat ovat silloin, kun naispuolisia työntekijöitä ei ole paikalla... Mitähän tähän sanoisivat kotona odottavat puolisot, jos he tietäisivät?

Tämä vaiettu asia herättää tietysti ajatuksia prostituutiosta yleensä; siitä miten länsimaiset miehet sikailevat ulkomailla kantaen pahimmassa tapauksessa kotiin puolisolleen erinäisiä sukupuolitauteja tuliaisina. Se pistää miettimään prostituution oikeutusta ja siihen liittyviä eettisiä kysymyksiä. Se laittaa myös ajattelemaan sitä miehistä kulttuuria, mikä tähän liittyy; miesten keskinäistä hyvä veli -verkostoa, yhteisen kielletyn kokemuksen tuomaa veljeyttä ja sidettä. Se herättää myös kysymyksen lahjonnasta ja yrityskulttuurista ylipäätään. Mikä on naistyöntekijän asema kansainvälisen kaupan kentällä?  Miten tämä kaikki vaikuttaa heidän uraansa ja etenemiseensä? Onko todellista tasa-arvoa sittenkään olemassa sukupuolten kesken, vai onko nainen edelleenkin miehen omaisuutta ja pelkkää kauppatavaraa?

Kansainväliset suurytiykset esittelevät paperilla toimintaansa yhteistyöyritysten kanssa aivan toisessa valossa. Yritykset painottavat, miten he toimimalla ns. kolmannen maailman maissa omalla toiminnallaan nostavat maan taloutta ja bruttokansantuotetta. He tekevät virallisesti maissa monelaista ympäristöön ja yhteiskuntaan liittyvää hyväntekeväisyyttä ja koettavat mediassa tuoda esille sitä, miten pienen ekologisen jalanjäljen juuri heidän yrityksensä jättää kyseiseen maahan. Kenties yritysten työntekijät itsekin uskovat omaan propagandaansa ja tuntevat olevansa hyväntekijän asemassa. Ehkä he eivät ymmärrä olevansa vain osa kaupallista imperialismia siirtomaavaltioiden hengessä. Eräänlaisesta kaupallisesta siirtomaaorjuudesta tässä on mielestäni kyse; edelleen rikkaat länsimaiset valtiot, tällä kertaa yritysten ja talouden muodossa, hallitsevat muita maita ja kulttuureja. Virallisesti tehdään pelkkää hyvää, ja kulissien takana salaisissa illanistujaisissa tuetaan paikallista prostituutiota, jota hyvin todennäköisesti mafia pyörittää. Näin samalla tuetaan myös rikollisuutta. Moniko edes näiden yritysten työntekijöistä tietää, mitä kulisseissa tapahtuu ja miten kansainvälistä kauppaa itse asiassa oikein käydään?

Ennen kaikkea, miksi näistä asioista ei puhuta ääneen?

Kuva on Sarah Hammondin, ja alla Neneh Cherryn aiheeseen sopiva musavideo...

Älkää koittako tätä kotona. Tähän tarinaan liittyy muutama lähes kattoon asti ulottuva Ikean pahvilaatikkoon osina mahdutettu huonekaluihme ja nurkan takaa selkään puukottava, erittäin raju ja kova PMS. Lisäksi tähän liittyy patalaiska mies, jolla on peukalo keskellä kämmentä ja blondi, joka luulee olevansa hyvinkin kätevä, mutta ei sitä olekaan.

Eilisiltana parempi puoliskoni vain istui tapansa mukaan tietokoneella pelaamassa jotain Heroes of Might and Magicciä tai jotain muuta todellisuudesta sopivasti irrottavaa. Minä olen toiminnan nainen; en kestä katsella, kun samat huonekalulaatikot nököttävät pienessä eteisessä päivätolkulla. Niinpä siis menetin kaikessa hiljaisuudessa hermoni ja ryhdyin tuumasta toimeen. Ähisten ja puhisten onnistuin ihan itse keplottelemaan pari cd-tornilaatikkoa olohuoneen puolelle ja aloin kello 12 yöllä niitä kokoamaan. Kolmen tunnin päästä olin suunnattoman ylpeä itsestäni, olin osannut koota ne tornit aivan loistavasti ihan itsekseni! Jätin onnessani ne tornit odottamaan seuraavaa kokoamisvaihetta, eli siihen takaosaan piti lyödä vielä sellainen takalevy nauloilla kiinni.

Aamulla heti innoissani ryhdyin niitä takalevyjä paukuttelemaan kiinni ja olin ihan älyttömän iloinen saavutuksestani. Siinä kävikin sitten niin, että olin ylimmät poikkilevyt onnistunut kiinnittämään väärin päin. Seurauksena alhaalta ylös katsottaessa näkee neljä rumaa, erittäin näkyvää metallinväristä ruuvia. Tiedän, että ne ovat oikeastaan aika pieni kosmeettinen haitta, mutta yllättäin iskeneen PMS:n yhdistyessä vuosia piinanneeseen perfektionismiin se olikin oikeasti itkuraivarin paikka. Miesparka ei oikein aina tiedä eikä ymmärrä näitä juttuja, ja koitti turhaan piristää, lohdutella ja tyynnytellä kun minä makasin sängyssä vollottaen "Mä en ikinä enää kokoa mitään! Voi että mä mokasin senkin!". Pahaa oloa lisäsi se, että vaikka olin luullut että olimme ostaneet Ikean laadukkaimmasta päästä olevia täyspuisia huonekaluja, niissä puulevyissä oli ihan selviä kolhuja, naarmuja ja jopa yksi sellainen sälö, jota jouduin pikaliimalla liimaamaan. Jos en niin kovasti haluaisi niitä kirjahyllyjä, veisin saman tien ne takaisin Ikeaan ja vaatisin rahat takaisin. Täytyy sanoa, että sutta ja sekundaa myyvät ja Ikean huono maine on ihan täysin ansaittu.

Miehen puolustukseksi voi sanoa, että patalaiskuudestaan huolimatta hän on välillä oikein ihana. Vaikka lohduttelu on melko turhaa noissa PMS-itkuraivari-maailmanloppu-tilanteissa, täytyy kyllä myöntää että siitä tuli silti ehkä ihan vähän parempi mieli. Nyt kun olen hiukan selvinnyt tästä ruuvien muodossa minua kohdanneesta takaiskusta, olen miettinyt että voisin ehkä kiinnittää siihen yläosaan mustan huovan niin, ettei niitä ruuveja näy. Tai ehkäpä keksin vielä jonkin muun keinon. Joku varmaan ehdottaa, että eikö sitä voi enää purkaa, mutta tosiaan siinä on jo se takalevy kiinni eli purkaminen ei käy. Nyt on vain kärsittävä omasta tyhmyydestä.

Tänään mies ei varmaan kehdannut enää olla osallistumatta huonekalujen kokoamiseen, ja sain hänet avukseni kirjahyllyjen ja televisiotason kanssa. Juuri äsken mies tosin kirjahyllyjen jälkeen jätti homman kesken ja lähti kaverinsa luokse, mutta lupasi laittaa teeveetason illalla kuntoon. Paras olisi, tai PMS-itkuraivari numero kaksi odottaa jo nurkan takana.

Tähän "koti kuntoon"-projektiin liittynee tänään illalla myös blondi niin suuren poran kanssa, että hädin tuskin jaksaa sitä yhdellä kädellä nostaa. Siitä voi tulla rumaa jälkeä. Kenties mies yllättääkin ja ottaa poran itse kauniiseen käteensä. Joissain asioissa minä ymmärrän polyamoristeja. Jos minä olisin polyamoristi ja minulla olisi kaksi miestä, joista se toinen olisi varsinainen remontti-Reiska, ei tätäkään ongelmaa olisi. Vai voiko täydellisyyytä vaatia keneltäkään, edes muuten niin täydelliseltä mieheltä?

Tästä taas päästään siihen vuosia vanhaan vaivaan ja ongelmaan, eli perfektionismiin. Pitäisikö ihmisen vain kestää se, että tuli hiukan mokailtua ja nyt saa katsella vuosikaudet ruuvinkantoja, joita ei pitäisi näkyä lainkaan? Ehkä ne kolhut, naarmut ja särökin niissä kalusteissa tulisi vain ohittaa olan kohautuksella. Ärsyttää silti periaatteessa, sillä kyllä nuo täyspuiset huonekalut aika paljon maksoivat, vaikka olivatkin Ikeasta. Kyllä minusta silloin saa vaatia laatua. Näiden kokemusten jälkeen en voi kyllä pahemmin Ikean huonekaluja kenellekään suositella... Ja PMS:n kourissa kenenkään ei pitäisi edes koittaa huonekalujen kokoamista.

Tiedän, että tämä kirjoitus on täynnä pillkuvirheitä, mutta en jaksa korjata niitä.